Tämän tekstini kirjoittaminen venyi vähän pidempään kun olin tarkoittanut, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Tasan viikko sitten olin 102-vuotiaan herra Katayaman, Japani-Suomi-yhteisön puheenjohtaja, syntymäpäiväjuhlissa. En saanut sentään henkilökohtaista autokuljetusta paikalle, vaan käytimme yhteyshenkilöni kanssa Tokion yleisintä kulkuvälinettä, metroa. Itse metromatka kesti vain noin vartin, eli kauas ei tarvinnut mennä. Juhlissa oli läsnä pääasiassa Japani-Suomi-yhteisön väkeä, eli olin vähemmän yllättäen kirkkaasti nuorin henkilö paikalla (seuraavaksi nuorin oli käsittääkseni 41v). Juhlat menivät syödessä juhlapöydän antimia, jotka olivat pääasiassa kylmiä japanilaisia ruokalajeja, sekä yritettäessä kommunikoida muiden paikallaolijoiden kanssa. Läsnä oli myös japanilaisia jotka olivat taidokkaampia englanissa kuin minä japanissa, joten kommunikaatiohäiriöitä ei tullut pahasti. Herra Katayama oli huomattavan hyvässä kunnossa ikäisekseen; oli vaikea uskoa että hänellä olisi ikää juuri 80 vuotta enempää. Katayaman vaimo oli myös paikalla; pariskunnan yhteenlaskettu ikä oli tasan 200 vuotta.

Toisaalla, vaikuttaisi että olen alkanut tottua vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Oikeastaan sen verran hyvinkin, että nyt minua häiritsee se että osa tokiolaisista itsekään ei kävele (ainakaan jatkuvasti) vasemmalla puolella. Kun kadulla on väkeä riittävästi, usein joutuu hetkellisesti väistämään “väärälle puolelle” jos vastaantulijat ovat sijoittuneet sopivasti. Kurt on kertonut anekdootteja siitä kun tokiolaisia päätyy matkustamaan Ōsakaan, missä on aika poikkeuksetta oikeanpuoleinen liikenne jalkakäytävillä: hetkellisesti Tokion-junan saavuttua juna-asemalla voi olla tokiolainen vasemmanpuoleinen liikenne (seuraten sitä ilmiötä, että esim. liukuportaissa ihmiset sijoittuvat sille puolelle jolla edellä oleva henkilö seisoo), mutta aseman ulkopuolella kaikki muuttuu välittömästi oikeanpuoleiseksi. Vaikuttaisi että Japanissa ei ole loppujen lopuksi niin tarkkaa että kummalla puolen jalkakäytävää kävelee.

Runsas viikko sitten lupasin lisää turistikuvia Odaibasta, missä kävin toissaviikon perjantaina. Odaiba on keinotekoinen saari Tokiossa, jolta löytyy mm. useampi kauppakeskus ja museo, sekä muuten keskimäärin teknologisesti korkeatasoista materiaalia. Tässä taas kertomusta kuvien muodossa:

Etualalla yksi Odaiban monista kauppakeskuksista, sisältäen mm. vesipuiston, ja takana oleva futuristinen rakennus on japanilaisen Fuji-televisiokanavan päämaja. Kuvassa näkyvään palloon on mahdollista päästä sisälle, mutta itse en siellä käynyt.

Jokaisella itseään kunnioittavalla saarella pitää tietysti olla oma vapaudenpatsas.

Tämä Odaibassa bongattu koira on yksi Japanin monista muodikkaista nelijalkaisista. Koirien vaatteet tuntuvat oikeasti olevan kovassa suosiossa täällä päin!

Odaibasta löytyy valtavasti tyhjää, siistiä pinta-alaa jolle ei ollut mitään näennäistä käyttöä. Kuvassa on vaatimaton bulevardi palmujen, suihkulähteen ja pienen vesikanavan kera. Seudulla on myös huomattavan suuri määrä yleisövessoja. Kurtin arvaus oli että Odaibaa olisi aikoinaan valmisteltu käytettäväksi Tokion olympialaisissa 1964.

Eräästä Odaiban kauppakeskuksesta löytyy vähän yllättäen automuseo, jonka yhteydestä oheinen kuva on. Huomatkaa kopio klassisesta maalauksesta!

Yhteen Odaiban kauppakeskuksista saatiin rakennuslupa vain, jos keskuksen kaavaillulla sijainnilla oleva shinto-pyhättö voitaisiin sijoittaa uudestaan kauppakeskuksen yhteyteen. Niinpä kauppakeskuksen katolla on nyt oma pyhättö. Takana Fuji-television päämaja.

Tokion ilmastoon voisi vaikka tottua; nyt vielä lokakuun loppupuolellakin on normaalia että päivällä lämpötila on 20 asteen pinnassa, ja huomiseksi on jopa luvattu 25 astetta. Räpsäisin runsas viikko sitten tämän kesäisen kuvan Ichigayasta, läheltä Nihon Ki-in rakennusta:

Jälleen toisaalla, olen nyt ollut neljä viikonloppua inseinä, mikä tarkoittaa että ensi viikonlopuksi jokaisen luokan neljä parasta nousevat ylempään luokkaan, ja neljä huonointa putoavat alempaan luokkaan. Olin alimmassa luokassa eli E-luokassa, ja tuloksellani 40 voittoa, 3 tappiota sain helposti luokan ensimmäisen sijan lokakuulta. Ensi viikonlopusta alkaen vaihdan siis D-luokkaan, mikä tarkoittaa mm. että viikonloppuna pelattavien pelien määrä laskee kahdestatoista noin kuuteen, ja peleissä on vastaavasti enemmän miettimisaikaa. Jos E-luokassa tilanne oli kuin joka viikonloppu olisi pelannut pikapeliturnauksen, nyt D-luokassa on ennemminkin kuin joka viikonloppu pelaisi keskimääräisen suomalaisen turnauksen.