Olen majaillut Japanissa nyt vähän yli kuukauden, mikä tarkoittaa paitsi että paikalliseen kulttuuriin on kenties jotenkuten tottunut, myös sitä että ensimmäinen kuukausi (eli ensimmäiset neljä viikonloppua) insei-opiskeluja on nyt takana. Ensimmäisen kuukauden tulokseni oli 40 voittoa 43 pelistä, mikä antoi kirkkaasti ensimmäisen sijan E-luokasta ja lähtöpassin D-luokkaan. Viime viikonloppuna pelasin sitten ensimmäistä kertaa D-luokassa, ja voitin edelleen kaikki seitsemän peliäni. D- ja E-luokilla on paitsi ero pelaajien pelitaidoissa, myös siinä että D-luokkalaisilla on enemmän aikaa käytettävissä peleissä, mutta vähemmän pelejä pelattavana. E-luokkalaisilla on 30 minuuttia per henki omia siirtoja varten; D-luokkalaisilla on samat 30 minuuttia, mutta vaikka ne tulee käyttäneeksi, peliä ei vielä häviä ajalla, vaan sen jälkeen jokainen siirto tulee tehdä 30 sekunnissa.

Japanilaisesta kulttuurista minua on tähän mennessä melkeinpä eniten mietityttänyt ruoan hinnoittelu, sekä ruokakaupat yleensä. Suomalaisia supermarketteja vastaavia ruokakauppoja täällä ei ole juuri ollenkaan; suurin osa isoimmistakin ruokakaupoista on tavallisen suomalaisen S-marketin kokoisia. Sen sijaan pieniä, vuorokauden ympäri auki olevia pikkumyymälöitä on kaikkialla. Maitotuotteet eivät ole erityisen kysyttyjä täällä idässä päin, minkä johdosta maitolitra maksaa lähelle 2 euroa, ja juustot ovat noin kaksi kertaa niin kalliita kuin Suomessa. Hedelmien hinnat menevät parhaimmillaan naurettavuuksiin asti: puoli kiloa viinirypäleitä voi maksaa helposti viisikin euroa. Hedelmien suhteen olen kärkkynyt tarjouksia melko aktiivisesti, ja parhaimmillaan banaaneja onkin saanut ehkä noin kahden euron kilohinnalla. Leipä ja liha eivät nekään ole halvempia kuin Suomessa. Vaikka ruokakauppahinnat ovatkin selvästi Suomen vastaavia korkeammalla, on ihmeellistä että Japanista löytyy useita ravintoloita ja pikaruokaloita jotka tarjoavat lounasta noin viiden euron hintaan. Tämän eriskummallisen hinnoittelun takia olen tähän mennessä enimmäkseen suosinut ulkona syömistä sen sijaan että laittaisin ruokaa itse, etenkin kun tässä lähistöllä on useita kelvollisia ruokapaikkoja. Ateriakokonaisuusesimerkkejä ovat muun muassa japanilainen curry, joka sisältää riisiä ja usein leivitettyä sianlihaa sekä curry-kastikkeen jossa voi olla hedelmiä tai vihanneksia seassa, tai Yoshinoya-pikaruokalan tarjoama kokonaisuus johon kuuluu riisiä, misokeitto, paistettua lohta ja sianlihaa sekä pikkelssiä, jokainen omalla lautasellaan.

Japani on myös kiintoisa maa siitä, että täällä ihmisillä on mitä ihmeellisimpiä toimenkuvia. Rakennustyömaata ohitettaessa ei ole tavatonta että työmaan ulkopuolelta löytyy henkilö jonka toimena on pyytää anteeksi kaikilta ohikulkijoilta työmaan aiheuttamasta melusta. Pimeällä autoteiden risteyksistä saattaa löytää valosauvoin varustettuja liikenteenohjaajia jotka ovat varmistamassa ettei turhia kolareita pääse syntymään. Useampaan otteeseen katukuvassa on näkynyt paikallaan seisovia ihmisiä joiden tehtävänä on vain pitää jonkinlaista mainoskylttiä pystyssä. Lienee tarpeetonta sanoa, mutta melkein jokaisella isommalla ravintolalla on sisäänheittäjänsä. Tässä on vain päälimmäiseksi minulle mieleen tulleet esimerkit; japanilaiset ovat varmasti keksineet vielä paljon isomman liudan tapoja työllistää ihmisiä sellaisissa paikoissa, missä Suomessa sama hoidettaisiin automaatiolla.

En tainnut aiemmin huomata mainita että majoitukseni on hyvin lähellä Tokio-tornia. Tämän asunnon parvekkeelta harmi kyllä näkyy vain tornin huippu, koska joku on kokenut tarpeelliseksi rakentaa kerrostalon väliin. Pienen kävelymatkan, noin 1km, päästä sain kuitenkin räpsäistyä tällaisen varsin edustavan kuvan:

Luin jostain että Tokio-torni on erittäin tärkeät 13 metriä Eiffel-tornia korkeampi. Lisätriviana, kolmannes tornin teräksestä on peräisin yhdysvaltalaisista Korean sodassa käytetyistä panssarivaunuista.

Mielenkiintoisen sattuman kautta, parin sadan metrin päästä majoituksestani löytyy myös Ruotsin suurlähetystö. Kuten kuvasta näkyy, syksy ei ole täällä vieläkään erityisen pitkällä, tosin kuva on otettu puolitoista viikkoa sitten.

Tavanomainen itseopiskelua, go-salonkeja ja insei-opiskelua tasapainottava viikkorytmini saa vähän vaihtelua huomenna torstaina ja ylihuomenna perjantaina, kun lähdemme majoittaja-tuttavani Kurtin kanssa käymään Innoshimassa, missä on erään erittäin tunnetun, 1800-luvulla eläneen gon pelaajan hauta ja museo. Kyseenomaista henkilöä, Honinbō Shuusakua, tituleerataan edelleen yhdeksi parhaimmista koskaan eläneistä gon pelaajista, ja lisäksi Shuusakun hauta on muodostunut eräänlaiseksi pyhiinvaelluskohteeksi gon pelaajille. Innoshima on noin viiden tunnin junamatkan päässä Tokiosta, jonkin matkaa Ōsakasta länteen. Kun mainitsin eilen turistireissusta ammattilaispelaajille englanninopetustuokiossa, opettajani Kobayashi Chizu kommentoi että muista ottaa pari kuvaa sieltä, teemme lehtiartikkelin. Saa nähdä päätyykö noin oikeasti käymään! Samaan aikaan toisaalla, olenkin jo päässyt Nihon Ki-inin uutisiin.

Kuvia ja kertomusta Innoshiman-reissusta on odotettavissa maanantai-tiistai-akselilla, seuraavan insei-viikonlopun jälkeen!